torstai 20. marraskuuta 2014

Ensimmäinen kurkistus Linnaan

Vähän myöhästynyt Halloween päivitys









Näin meillä sitä juhlittiin.
Osallistuin Halloween swappiin ja sain ihania askarruksia kaikista paketeista.
Kiitos siis kaikille ketkä minun kanssani paketit vaihtoivat.
Itselläni meni niin nimet ja paketit ja kaikki aivan sekaisin, etten rupea julkaisemaan mitään nimiä jottei mene väärin. Osan kyllä tunnistin ja tiesin, eikä tässä ole edes kaikki mitä paketeista löytyi.
Ja ylimmässä kuvassa on sitäpaitsi suurin osa omia tekeleitä, taikajuoma pullot ovat Elinan käsialaa.

Frankensteinin linnan ensimmäiset vaiheet





Behin the scenes:

Tässä tuunailen valmiskaappia uuteen uskoon.



Lohikäärmepylvään sain Elinalta eräänä kauniina päivänä, kiitos.

Kynttiläkruunun ja peilin väsäsin aivan itse omin pikku kätösin.


Tämä pieni lyhty maksoi kirpputorilla vain 0,10 e

Siskoltani saadut elukat tulevat linnan pihamaalle kurkkimaan

Siskoltani sain myös palkjon muuta ihanaa hyödynnettävää

Enkelit ovat osa kirpparilta ja osa siskolta. 

Luuranko on Suuren Snadin tuliaisia itselleni, jota jo aikaisemmin esittelinkin ja diskopallo on ulkomailta tuliaisia.
Diskopallo on ehkäpä TOSI ISO nukkekotiin mutta se on silti ihana!

Tapoin kaupungilla aikaa ja kävelin SPRn kirppiksen näyteikkunaan ja näin tämän. Oli pakko astella kauppaan sisälle katsomaan hinta, hintaa oli vain 0,50 e joten olihan se ostettava. Se on hurmaava ja saa toimia tänä jouluna nukkekodissani joulukuusena :)

Tästä haaveilen väsääväni ikkunan johonkin kerrokseen linnaan. Mikähän lie ja mistähän lie tämäkin.

Sain mummoni romut askartelukäyttöön, minun aarteet <3

Purettu vhs soitin. JJEI, kaikkea ihanaa!



Mummoni lahjoitti minulle myös kaikki vanhat nukkensa ja sieltä löytyi myös tämä. Tämä on mielestäni hyvin hellyyttävä.

Epätoivoiset yritykset ongenkoukusta.




Vanha pinssi muuntui kuvakehykseksi.

Olen jo pitkään haaveillut tekeväni vihanneskärryt, nyt löytyi pyörät. Nämä pyörät ovat polkupyörän rakennussarjasta.



2 kommenttia:

  1. Komea takanreunus sinulla (**) Oletko tuunannut valmista, vai onko ihan osto versiota..? Oli miten oli, komea se on.
    Ja tekemäsi kynttiläkruunu näyttää tosi heinolta.
    Ja tuo siskosi antama kehys on iha mieletön - itellekkin kelpaisi tuollainen aarre :)
    Mielenkiintoista nähdä kuinka projekti edityy (^^)
    Miniterkuin, Irina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takka on tehty valokuvakehyksestä joka oli muovinen. Sahasin ja maalasin :) Ja sitten paspispahvista liimailin seinämää yms yms.

      Kiitos kiitos kovasti :)

      Poista